Palmgrenin toisen pianokonserton lisänimi “Virta” selittyy sillä, että Porista kotoisin ollut Palmgren sai innoituksen teokseen Poria ja Satakuntaa halkovasta Kokemäenjoesta. Palmgren on itse kertonut että “Purjehtiminen Allan-veljeni pienellä, mutta luotettavalla kutterilla herätti mielessäni ajatuksen luoda musiikkiteos, joka kuvaisi Kokemäenjokea, sen juoksua, koskia, rantamia ja sen laskua mereen, aate, jonka toteutinkin ’Virta’ pianokonsertossani.” (Palmgren, Selim; Minusta tuli muusikko eli opus 111. – Helsinki : WSOY, 1948, s. 83).

Palmgrenin toisenlaisesta aikakaudesta kumpuava kokemuksellinen, esteettinen ja emotionaalinen lähtökohta, jossa joen rytmit ja muodot toimivat konkreettisena innoittajina abstraktille musiikille, on mielenkiintoinen pohja tämän päivän näkökulmasta tehdylle visualisoinnille. Visualisointi reflektoi ja laajentaa pianokonserton tematikkaa tutkimalla jokien ja ihmisen aiheuttamien ympäristön muutosten välistä monimutkaista vuorovaikutusta.

Ihmiskulttuurin ekologisen jalajäljen kasvessa aina vain laajemmaksi on tärkeää tiedostaa miten joet ovat aina olleet olennainen mahdollistaja ihmiskulttuurin kukoistukselle. Teollisella ja jälkiteollisella aikakaudella on jokien kuormitus kuitenkin kasvanut eksponentiaalisesti ja niiden ekologinen tasapaino on kasvavassa määrin uhattuna. Tämän suuntauksen jatkuessa rajoittamattomana tulemme todennäköisesti näkemään jokien ekosysteemien romahtamisen, joka tulee vaarantamaan ihmiskulttuurien jatkuvuuden, puhumattakaan lukemattomien muiden lajien elinympäristöistä.

Visualisointi ei halua kuvata jokia vain romanttisena “tainomaisena luontona”, joka on helppo kategorisoida meistä erilliseksi osaksi, tai tuoda esiin pelkästään teollisen utilitarismin kritiikkiä. Sen sijaan haastamme katsojan näkemään joet orgaanisena osana meitä itseämme ja kulttuuriamme.